*

hannutanskanen22600 "Seuraa niitä,jotka etsivät totuutta, vältä niitä,jotka väittävät sen löytäneensä" (Vaclav Havel)

Asevienti

Maailman katsoessa muualle Jemen kulkee kohti katastrofia

Länsimaiden siunauksella ihmisten huomion kiinnittyessä toisaalle, Jemen kulkee kohti katastrofia, joka voi saavuttaa mittasuhteet, jollaisia ei olla aikoihin nähty. Erityisen surullista tilanteessa on se, että se on suurelta osin  länsimaiden liittolaisten ja länsimaiden itsensä tekosia. Eikä tällä kertaa Suomikaan ole viaton sivustaseuraaja. Olisi jo korkea aika herätä siihen mitä on tapahtumassa, sillä kyse on tuhansista ihmishengistä ja se, ettemme tienneet ei ole tekosyy aikakautena, jolloin maailma on pienempi kuin koskaan.

Asevienti, ihmisoikeudet ja maanpuolustus

Maanantain A-Studiossa vieraillut puolustusministeri Jussi Niinistö joutui toimittaja Annika Damströmin grillaamaksi Suomen aseviennistä. Ilmi kävi monta epäkohtaa, esimerkiksi se ettei Suomi juuri hanki tietoa mihin myymiämme aseita todellisuudessa käytetään, eikä puolustusministerimme ole tietoinen ehdoista joita ostajille voidaan asettaa tai on aiemmin asetettu - ne kun ovat "virkamiesten asioita".

 

Suomi vie aseita kriisimaihin

Nykyinen hallitus ei näe tarpeelliseksi rajoittaa juurikaan asevientiä taisteluja käyviin maihin. Jo aikaisemmin on kiinnitetty huomiota hallituksen myönteiseen kiinnostukseen aseita ja sotilaallista toimintaa kohtaan. Aseviennin salliminen kriisialueille on looginen jatkumo tälle ajatuskululle.

Jemenistä tulossa uusi Syyria

"Raportin mukaan Suomen tärkein asekauppakumppani oli viime vuonna Ruotsi, mutta sen jälkeen suurimmat asekaupat tehtiin Saudi-Arabian, Arabiemiirikuntien ja Turkin kanssa. Esimerkiksi Saudi-Arabiaan Suomi on vienyt Patrian Nemo-kranaatinheittimiä noin 50 miljoonan euron arvosta. Maa tunnetaan heikosta ihmisoikeustilanteestaan. Se myös tekee ilmaiskuja Jemeniin liittolaistensa avustuksella."

Ruotsi - Tekopyhyyden kehto , Suomi - Muinainen kuningaskunta

Ruotsi on väkilukuun suhteutettuna maailman suurin aseviejä

Ruotsi on väkilukuun suhteutettuna maailman suurin aseviejä ja ottaa maailman konflikteista kaiken irti... edistäen samalla monikulttuurisuuden eli käytännössä islamisaation leviämistä.,, aiheuttaen hätää ja kärsimystä.

Tekopyhyyden tyyssija arvostelee Suomea; suomalaisten suhtautumista pakolaiskysymykseen, ja nostaa itsensä pakolaispolitiikan mallimaaksi.

On vain yksi oikeudenmukainen tapa jakaa pakolaiset

Maailmassa käydään sotia, joiden seurauksena on nyt valtava pakolaisvirta. Sotia ei voida käydä ilman aseita, joita eri valtiot kauppaavat ja keräävät isoja voittoja. Sodissa kärsii siviiliväestö, joka joutuu pois kotikonnuiltaan, menettäen kotinsa ja kotimaansa.

Sotien ja pakolaisvirran suurin syyllinen on asevienti, joten asevientimaiden täytyy myös kantaa suurin vastuu pakolaisongelmasta.

Tekopyhyyden mallimaa Ruotsi vie aseteknologiaa vientikieltomaihin

 

 

 

YLE TV1 "Ulkolinja" tänään klo 22:00:

 

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/19/ulkolinja-asevientia-ruotsista-k...

 

Muille maille moraalia opettava Ruotsi tekee surutta peiteyhtiöden kautta asekauppaa vientikiellossa oleviin maihin, nyt Kiinaan.

 

Kaksi vuotta sitten Ruotsin pääministeri Sten Tolgfors erosi puolustusministerin tehtävistä skandaalissa, jossa Ruotsi puuhasi bulvaaniyhtiön kautta ohjustehdasta Saudi-Arabian kanssa.

 

Ruotsi teki taas miljardiluokan hävittäjäkaupat

Aamun uutiset ovat kertoneet, että Brasilia ostaa 36 ruotsalaisia  Jas Gripen hävittäjää.  Eipä ihme, että länsinaapurissa tämä on  suuri  uutinen. Onhan kysymys monen miljardin euron kaupasta (kruunuissa vajaat  30 mrd).

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä